20. Seurakunta

”Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat leipää ja rukoilivat. — He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä, jotka pelastuivat.”
Ap. t. 2:42, 47

” Meidät kaikki — on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät –. Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on ruumiin jäsen.”
1. Kor. 12:13, 27

Kun ihminen tulee uskoon, hänelle aukeaa aivan uusi maailma Raamatun sanan ja rukouksen kautta. Kaste liittää ihmisen myös johonkin seurakuntaan, jossa voi kasvaa kristittynä, ja jossa voi rukoilla ja tutkia Jumalan sanaa yhdessä toisten kanssa. Seurakunta viettää myös ehtoollista Jeesuksen antaman esimerkin ja käskyn mukaan (1. Kor. 11:23–26) – niin teki jo aivan ensimmäinen kristillinen seurakunta helluntain jälkeen (Ap. t. 2:42, 46). Ehtoollisessa asetumme kaikki samanarvoisina Jeesuksen ristin juureen ja saamme vastaanottaa hänen ruumiinsa ja verensä tuoman pelastuksen ja syntiemme anteeksiannon. Niistä syntynyt kiitollisuus on pohjana seurakunnan yhteiselle ylistykselle, joka osoitetaan yleensä rukoillen tai laulaen. ”Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle”, neuvoi Paavali efesolaisia (Ef. 5:19).

Seurakunnan tehtävä on myös opettaa Jumalan sanaa. Paavali neuvoi nuorta seurakunnan paimenta Timoteusta näin: ”Lue seurakunnalle pyhiä kirjoituksia, kehota ja opeta ahkerasti” (1. Tim. 4:13) ja lupasi, että ”saat itsekin vahvistusta uskonopista ja oikeasta opetuksesta” (1. Tim. 4:6). Nämä neuvot sopivat hyvin meidänkin aikamme seurakuntien paimenille. Myös avustustyötä eli diakoniaa on tehty alkuseurakunnasta alkaen, ja se on kautta aikojen ollut todistus Jumalan rakkaudesta myös ympäröivälle yhteiskunnalle.

Ensimmäisestä helluntaista alkanutta seurakunnan aikaa voidaan kutsua myös lähetystyön aikakaudeksi. Syntien tunnustaminen Jumalalle ja niiden anteeksisaaminen Jeesuksen sovitustyön tähden on valtava vapautus ja voiman lähde, josta kristitty haluaa kertoa muillekin. Kristityn elämään liittyykin aivan luonnollisena osana evankeliumin kertominen myös muille. Se tapahtuu yleensä omassa elinympäristössä ihan spontaanisti. Joillekin Jumala antaa kutsun lähteä kertomaan evankeliumia myös kauemmas, ehkä jopa toiseen maahan. Seurakunnassa toiset ovatkin lähtijöitä ja toiset lähettäjiä, jotka tukevat lähetystyöntekijöitä taloudellisesti ja rukouksin. Paavali kuvasi omaa lähetyskutsumustaan näin: ”Siinä, että julistan evankeliumia, ei ole mitään ylpeilemistä, sillä minun on pakko tehdä sitä. Voi minua, etten evankeliumia julista!” (1. Kor. 9:16) Pelottomien ja sinnikkäiden, Pyhän Hengen voimassa toimineiden kristittyjen kautta seurakunta on kasvanut ja evankeliumi levinnyt ympäri maailmaa. Silti yhä on paljon ihmisiä, jotka eivät ole Jeesuksesta kuulleet – ja siksi Jeesuksen antama lähetyskäsky (Matt. 28:19–20) onkin voimassa edelleen.

”Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan.”
Hepr. 10:25

Lyhyesti

Paavali lähetystyöntekijänä ja seurakuntien perustajana

Apostoli Paavali, alkuperäiseltä nimeltään Saul, oli kiivas juutalainen, joka vainosi Jeesuksen seuraajia. Hän oli matkalla Damaskokseen vangitsemaan sikäläisiä kristittyjä, kun ylösnoussut Jeesus kohtasi hänet ilmestyksessä ja kysyi: ”Saul, miksi vainoat minua?” Tuon tapahtuman yhteydessä Saul menetti näkönsä. Päästyään Damaskokseen Pyhä Henki lähetti paikallisen kristityn rukoilemaan Saulin puolesta ja kertomaan, että Jumala on antanut tälle tehtävän julistaa evankeliumia kaikille kansoille. Saul sai näkönsä takaisin, mutta vielä paljon suurempi ihme tapahtui hänen sydämessään, kun hän ymmärsi Jeesuksen olevan elävä, kaikkivaltias Jumalan Poika, jonka pelastustyö koskee kaikkia maailman ihmisiä.

Saul vietti vuosia hiljaiseloa opetuslasten kanssa keskustellen, Raamattua uudelleenopiskellen ja rukoillen, kunnes hänet lähetettiin lähetysmatkalle Antiokiasta. (Ap. t. 9, 11, 13) Hän teki silloisen Rooman valtakunnan itäosiin kolme pitkää lähetysmatkaa, joista voi lukea yksityiskohtaisia kuvauksia Luukkaan kirjoittamasta Apostolien teoista. Paavalin neljäs matka päättyi Roomaan vankeuteen, missä hän lopulta kärsi marttyyrikuoleman 60-luvun puolivälissä.

Lähetysmatkoillaan Paavali perusti useita seurakuntia. Tullessaan uuteen kaupunkiin hän meni ensimmäiseksi synagogaan (= juutalaisten rukoushuone) julistamaan evankeliumia Jeesuksesta. Synagogissa Paavali usein torjuttiin, ja hän joutui välillä pakenemaan paikallisia juutalaisia henkensä edestä. Toisinaan evankeliumin julistamista seurasi mellakoita myös roomalaisväestön kesken, ja Paavali joutuikin useasti vankilaan. Vankiloistakin käsin hän lähetti perustamilleen seurakunnille ja niiden paimenille kirjeitä, joita on talletettu Uuteen testamenttiin.

Kaste Raamatussa

Ihmisestä tulee kristitty, kun hän alkaa uskoa Jeesukseen omana Vapahtajanaan. Lapsena kastettu alkaa tällöin elää todeksi sitä, minkä on kasteessa jo saanut: Jeesuksen ansaitseman pelastuksen lahjan ja Pyhän Hengen osallisuuden. Kastamaton uskoon tullut aikuinen kastetaan hänelle annetun kasteopetuksen jälkeen. Kastaminen on kristilliselle seurakunnalle annettu tehtävä ja se perustuu Raamatun sanaan.

Johannes Kastaja kastoi Jordan-joessa ihmisiä ns. parannuksen kasteella, jossa kastettavat pyysivät syntejään anteeksi ja lupasivat luopua niistä. Jeesuksen nimessä kastaminen taas on Jeesuksen sovitustyöhön perustuva Jumala lahja, jonka yhteydessä kastettu saa Pyhän Hengen. Jeesus käski seuraajiaan paitsi viemään evankeliumia eteenpäin, myös kastamaan: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva.” (Mark. 16:15–16).

Ennen taivaaseen astumistaan Jeesus sanoi opetuslapsilleen tulevaan helluntaihin viitaten: ”Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.” (Ap. t. 1:5) Helluntaina Pyhän Hengen vuodattamisen ja Pietarin puheen jälkeen opetuslapset kastoivat 3000 ihmistä – ensimmäinen seurakunta oli syntynyt. (Ap. t. 2:41) Tämän jälkeen apostolit kastoivat lähetysmatkoillaan kokonaisia perhekuntia, jotka olivat kääntyneet kristityiksi. Kastetuista muodostui paikallinen kristillinen seurakunta, joka nautti yhdessä ehtoollista, kuunteli opetusta, rukoili ja ylisti yhdessä. Seurakunnan paimen kastoi uskoon tulleita ja heidän perhekuntiaan uusiksi seurakunnan jäseniksi.

Syvemmälle

Oma paikka ja tehtävä seurakunnassa

Jumala loi ihmiset elämään toistensa kanssa, iloksi ja rohkaisuksi toisilleen. Syntiin langenneessa maailmassa ihmisten yhteiselämä ei useinkaan suju tämän alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti. Juuri siksi seurakunta on suuri Jumalan lahja syntisille ihmisille. Jeesus on sen pää ja Herra, ja kaikki hänen seuraajansa saavat olla saman ruumiin jäseniä, eri tehtävissä mutta aina yhteydessä toisiinsa ja Jeesukseen. Pyhä Henki vaikuttaa seurakunnassa sitä todellista hyvää, jota vain Jumala voi antaa: rakkautta, iloa, rauhaa, kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä, hyvyyttä, uskollisuutta, lempeyttä ja itsehillintää (Gal. 5:22–23).

Mistä sitten voi tietää, mikä ”ruumiinjäsen” olen, eli mikä paikka minulla on omassa seurakunnassani? Sitä kannattaa pohtia rukoillen ja myös toisten seurakuntalaisten ja seurakunnan paimenten kanssa jutellen, esimerkiksi näiden kysymysten kautta: Millaisia lahjoja Jumala on sinulle antanut? Miten hän toivoisi sinun käyttävän niitä seurakunnassa? Millaisia tarpeita seurakunnalla on – missä voisit olla avuksi? Kuka tarvitsisi työparia omaan tehtäväänsä? Onko Jumala antanut sinulle jonkin armolahjan, jolla voisit palvella seurakuntaasi?

Seurakunnan jäseninäkin ihmiset ovat edelleen syntisiä, ja erilaisia ristiriitoja ei siksi voi välttää. Pyhä Henki voi kuitenkin antaa rakkautta ja ymmärrystä erimielisyyksiinkin. Paavali kuvasi sitä näin: ” — Henki yhdistää meitä ja tunnemme toisiamme kohtaan hellyyttä ja myötätuntoa –” (Fil. 2:1) Vaikeissa tilanteissa voi tehdä myös tahdon päätöksen yrittää edistää rauhaa riidan sijaan: ”Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys.” (Ef. 4:3) Jokaisen seurakuntalaisen tärkeä tehtävä on rukoilla oman seurakunnan, sen työntekijöiden ja kaikkien sen jäsenten puolesta.

Seurakunnassa on mukana pitkään uskossa olleita ja äskettäin uskoon tulleita. Uusien uskovien on tärkeä kunnioittaa ja kuunnella pidempään Jeesusta seuranneiden opetusta ja kokemusta. Toisaalta pitkään seurakunnassa olleiden on hyvä kuunnella uusien ja nuorempien jäsenten kokemuksia, ajatuksia ja toiveita ja oppia myös heiltä. Seurakunnassa ei olla yksityisyrittäjiä vaan saman perheen jäseniä. Olisi hienoa, jos uudet uskovat saisivat seurakunnasta henkilökohtaisen hengellisen isän tai äidin, jonka kanssa voisi keskustella ja rukoilla. Paavalikin kutsui nuorempaa työtoveriaan Timoteusta ”hengelliseksi pojakseen” (1. Tim. 1:2), jota hän opasti ja ohjasi tehtävässään. Olisiko sinun tehtäväsi olla hengellinen vanhempi – tai pyytää jotain kristittyä olemaan sinulle sellainen?

Yksin tai yhdessä pohdittavaksi

Ef. 3:8–12

”Minulle, kaikista pyhistä vähäisimmälle, on annettu se armo, että saan julistaa kansoille sanomaa Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta ja ilmoittaa sen pyhän suunnitelman, jonka Jumala, kaiken luoja, on ikiajoista asti pitänyt salaisuutenaan. Näin myös avaruuden henkivallat ja voimat tulevat seurakunnan välityksellä tuntemaan Jumalan viisauden kaikessa moninaisuudessaan. Tällainen oli Jumalan ikiaikainen suunnitelma, joka meidän Herramme Kristuksen Jeesuksen oli määrä toteuttaa. Kristuksen omina ja häneen uskoen voimme rohkeasti ja luottavaisina lähestyä Jumalaa.”

1. Mitä kaikkea kuuluu ”Kristuksen tutkimattomaan rikkauteen”? Miksi saamme hänen ansiostaan lähestyä Jumalaa rohkeasti?
2. Millä tavalla sinusta on tullut seurakunnan jäsen? Millaisissa seurakunnissa olet ollut mukana?
3. Mitä ajattelet siitä seurakunnan tehtävästä, josta kerrotaan jakeessa 10? Mitä siinä mainitut ”avaruuden henkivallat ja voimat” (sekä pahat että hyvät) ovat?
4. Millaisia yhteisöjä uushenkisyyden pohjalta syntyy? Eroaako seurakunta jollain tavalla niistä? Millä tavalla?
5. Mikä on itsellesi tärkein asia seurakunnassa?

1. Tess. 5:12–24

”Pyydämme teitä, veljet, pitämään arvossa niitä, jotka keskuudessanne näkevät vaivaa, toimivat teidän johtajinanne Herran nimissä ja ojentavat teitä. Osoittakaa heille aivan erityistä kunnioitusta ja rakkautta heidän työnsä vuoksi. Eläkää rauhassa keskenänne.

Kehotamme teitä, veljet: ojentakaa kurittomia, rohkaiskaa arkoja, tukekaa heikkoja ja olkaa kaikkia kohtaan kärsivällisiä. Katsokaa, ettei kukaan maksa pahaa pahalla. Pyrkikää aina tekemään hyvää toisillenne ja kaikille ihmisille.

Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta. Älkää sammuttako Henkeä, älkää väheksykö profetoimisen lahjaa. Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää. Pysykää erossa kaikesta pahasta. Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen ja pitää lupauksensa.”

1. Mikä näistä Paavalin kehotuksista haastaa sinua toimimaan uudella tavalla?
2. Millaisia hengellisiä johtajia sinulla on ollut? Miten olet kohdellut heitä?
3. Miten uushenkisyydessä kohdellaan johtajia tai opettajia? Onko se erilaista kuin esim. seurakunnan suhtautumisessa omaan pastoriinsa?
4. Mitä kaikkea seurakunnan elämä sisältää tämän raamatunkohdan mukaan?
5. Mitä ajattelet ”lakkaamatta rukoilemisesta” ja ”kaikesta kiittämisestä”? Miten ne voisivat olla mahdollisia arkisen elämän ja sen haasteiden keskellä?
6. Mikä tässä raamatunkohdassa on lakia (= mitä ihmisen pitää tehdä) ja evankeliumia (= mitä Jumala tekee ihmisten hyväksi)?

Haluaisitko jatkaa Raamatun lukemista? Päivittäiseen raamatunlukuun on olemassa hyviä apuvälineitä.

Jatka Raamatun lukemista >