7. Jeesus kutsuu seuraamaan
”Kun Jeesus eräänä päivänä seisoi Gennesaretinjärven rannalla ja väkijoukko tungeksi hänen ympärillään kuulemassa Jumalan sanaa, hän näki rannassa kaksi venettä. Kalastajat olivat nousseet niistä ja huuhtoivat verkkojaan. Jeesus astui toiseen veneistä ja pyysi Simonia, jonka vene se oli, soutamaan rannasta vähän ulommaksi. Sitten hän opetti kansaa veneessä istuen.
Lopetettuaan puheensa Jeesus sanoi Simonille: ”Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne.” Tähän Simon vastasi: ”Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.” Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät. He viittoivat toisessa veneessä olevia tovereitaan apuun. Nämä tulivat, ja he saivat molemmat veneet niin täyteen kalaa, että ne olivat upota.
Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.” Hän ja koko hänen venekuntansa olivat pelon ja hämmennyksen vallassa kalansaaliin tähden, samoin Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, jotka olivat Simonin kalastuskumppaneita. Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Älä pelkää, tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.” He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta.”
Luuk. 5:1–11
Yksi Jeesuksen tärkeimmistä tehtävistä oli seuraajien kutsuminen. Jeesuksen seuraan lähteminen merkitsi hänen opetuslapsilleen kokonaisvaltaista elämänmuutosta: oma ammatti, koti ja lapsuudenperhe piti jättää ja hypätä tuntemattomaan. Se ei olisi tapahtunut ilman täydellistä luottamusta siihen, että Jeesuksen seurassa on hyvä olla, ja vakuuttumista siitä, että mikään muu ei voi olla sen tärkeämpää. Jeesus ei luvannut seuraajilleen helppoa elämää eikä varallisuutta, mutta he saivat kokea jotain paljon suurempaa: he saivat nähdä ja kuulla Jeesuksen teoissa ja sanoissa, millainen on Jumalan valtakunta.
Jeesus kutsui seuraajiaan arkisten toimien keskeltä. Joskus hän teki siinä yhteydessä ihmeen, kuten Pietarin kohdalla, mutta ei aina: esimerkiksi Leevin eli Matteuksen hän kutsui seuraansa yksinkertaisella käskyllä, suoraan tullivirkailijan pöydän takaa. Jokin Jeesuksessa vakuutti kutsutut niin vahvasti, että kaikki muu tuntui arvottomalta sen rinnalla. Se jokin oli luultavasti ainakin vahva rakkauden ja välittämisen tunne, joka hänestä huokui. Ehkä myös auktoriteetti, joka ei sisältänyt minkäänlaista alistamista. Jeesuksen seuraajaksi päästäkseen ei tarvinnut parannella itseään tai valmistautua – hän kutsui ihmisen seuraansa sellaisenaan, virheineen ja puutteineen. Hän otti vastuun seuraajiensa kasvusta, jonka päämääränä oli luottamus Jumalaan, rakkaus lähimmäisiä kohtaan ja rohkeus viedä evankeliumia eteenpäin.
Jeesus kutsuu edelleen seuraajia. Hänen seuraansa lähteminen ei vaadi puhdistautumista tai pyhittäytymistä, vaan hän itse puhdistaa ja pyhittää ihmisen. Syntinen ihminen tarvitsee Jeesusta pelastuakseen. Jeesukseen luottaminen onkin ennen kaikkea hänen ristillä tapahtuneeseen sovitustyöhönsä ja anteeksiantoonsa luottamista. Jeesuksen seuraaminen on hänen yhteydessään elämistä Raamatun lukemisen, rukouksen ja seurakuntayhteyden kautta. Ja vaikka hänen seuraamisensa ei tarkoitakaan elämää ilman vastoinkäymisiä, siihen sisältyy kuitenkin valtava ilo ja rauha, jotka saa kuoleman jälkeen kokea täydellisinä hänen luonaan taivaassa.
”Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: ’Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.’”
Joh. 8:12