15. Rukous
”Kerran, kun Jeesus oli ollut rukoilemassa, eräs hänen opetuslapsistaan pyysi: ’Herra, opeta meitä rukoilemaan.’ — Jeesus sanoi heille:”
”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.
Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään.
Rukoilkaa te siis näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa. Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. (Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.)”
Luuk. 11:1–2, Matt. 6:5–13
Juutalaiset olivat aina rukoilleet yhtä, elävää Jumalaa, ja Vanhaan testamenttiin onkin talletettu monia erilaisissa tilanteissa lausuttuja rukouksia. Jumalaa rukoiltiin, kun haluttiin kiittää häntä, ylistää häntä muidenkin kuullen, kun tarvittiin apua hädän hetkenä itselle tai jollekin toiselle, ja kun pyydettiin omia tai koko kansan syntejä anteeksi. Raamatun rukouksissa ihminen kertoo Jumalalle rehellisesti asiansa tunteitaankaan peittämättä – tämän voi nähdä esimerkiksi monissa Psalmien kirjan rukouksissa. Tunteenpurkaustenkin keskellä rukoilija kunnioittaa Jumalaa ja jättäytyy hänen käsiinsä odottamaan vastausta rukoukseensa.
Jeesuksen opetuslapset olivat juutalaisia, eli heille yhden ainoan Jumalan rukoileminen oli selviö, ja psalmitkin tuttuja. Joillain juutalaisilla oli tuolloin tapana rukoilla näyttävästi ja monisanaisesti julkisilla paikoilla ansaitakseen muiden ihmisten ihailua. Heidän jumalakuvansa oli ankara ja etäinen, eikä siihen sisältynyt sellaista läheisyyttä ja rehellisyyttä, jossa sai olla aivan oma itsensä, eikä tarvinnut näytellä parempaa kuin on. Se, että Jeesus antoi rukoilijalle luvan kutsua Jumalaa Isäksi, oli hyvin radikaalia. Hän opetti, että rukoillessamme saamme ikään kuin kiivetä Taivaallisen Isämme syliin ja kertoa hänelle avoimesti kaikki ilomme, surumme ja pyyntömme. Saamme kiukutella ja iloita, itkeä ja vaikka huutaakin. Saamme esittää pyyntömme ja toiveemme rakastavalle Isälle, jolla on hyvä tahto meitä kohtaan. Isä päättää, miten hän lapsensa pyyntöön vastaa.
Jeesus opetti, että rukoilemisessa tärkeintä eivät ole sanat, vaan sydämen asenne ja rukouksen kohde. Rukoillessamme olemme aina yhden, elävän, pyhän Jumalan edessä, ja luotamme ja turvaamme häneen. Rukoileminen on siis täydellinen vastakohta uushenkisyydessä esiintyvään manifestointiin, jossa luotetaan ns. vetovoiman lakiin. Manifestoinnissa julistetaan universumille oman tahdonvoiman ja esimerkiksi visualisoinnin avulla jotain, mitä toivotaan – esimerkiksi uutta työpaikkaa, puolisoa, kauneutta tai terveyttä. Katse käännetään omaan mieleen ja uskotaan, että henkiset harjoitteet vetävät toivottuja asioita puoleensa niin, että niitä alkaa myös tapahtua. Manifestoinnissa luotetaan siis universumiin, joka vastaa manifestoijan tahtoon. Raamatussa varoitetaan tällaisesta omavoimaisesta ja itsekkäästä asenteesta myös heitä, jotka rukoilevat Jumalaa: ”Vaikka pyydätte, te ette saa, koska pyydätte väärässä tarkoituksessa, kuluttaaksenne kaiken mielihaluissanne.” (Jaak. 4:3)
Meditointi on tärkeä osa uushenkisiä harjoitteita, esimerkiksi joogaa. Jopa suomalaisen liikuntakeskusketjun määritelmän mukaan ”jooga on asentojen, meditaation ja hengellisten harjoitusten menetelmä — alkuperältään hengellinen ja fyysinen tie kohti valaistumista”. Joskus puhutaan myös kristillisestä meditaatiosta, ja se on selkeästi erilaista kuin esimerkiksi joogaan liittyvä hindulainen meditointi. Kristillinen meditaatio kohdistuu aina Jumalaan ja hänen sanaansa: raamatunlauseita lukemalla annetaan Jumalan vaikuttaa omaan ajatteluun ja käännytään häntä kohti rukouksessa. Joogaan liittyvässä meditoinnissa katse käännetään itseen ja pyritään oman jumaluuden kehittymiseen.
Voimme rukoilla myös muiden ihmisten puolesta ja pyytää heille apua Jumalalta. Monet kristityt esirukoilijat viettävätkin paljon aikaa Jumalan edessä rukoillen nimenomaan toisten puolesta – niidenkin, jotka eivät usko Jumalaan tai jotka jopa vihaavat ja vainoavat kristittyjä. Samalla rukoilija saa olla Jumalan läheisyydessä, mistä on hänelle itselleenkin siunaus.
Meillä kaikilla on ainakin yksi esirukoilija. Raamatussa muistutetaan, että parhaillaankin Jeesus rukoilee meidän kaikkien puolesta: ”Jeesus pysyy ikuisesti, hänen pappeutensa on muuttumaton. Siksi hän pystyy nyt ja aina pelastamaan ne, jotka hänen välityksellään lähestyvät Jumalaa. Hän elää iäti rukoillakseen heidän puolestaan.” (Hepr. 7:24–25)
”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon.”
Fil. 4:6