11. Syntiinlankeemuksen seuraukset

”Miten siis on? Olemmeko me muita parempia? Emme lainkaan. Olen jo esittänyt sen syytöksen, että kaikki, niin juutalaiset kuin kreikkalaisetkin, ovat synnin vallassa. Onhan kirjoitettu: — Ei ole yhtään vanhurskasta, eli yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan.

Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa.”

Room. 3:9–12, 22–25

Jumalan kuvana ihmisellä on jonkinlainen ymmärrys hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Esimerkiksi toisen ihmisen tappamista ja hänen omaisuutensa varastamista pidetään hyvin yleisesti vääränä; murhamiestä ja varasta pidetään pahana ihmisenä. Syntiinlankeemuksen seurauksena arvostelukykymme on kuitenkin vajavainen, ja voimme alkaa mielessämme selittää pahoja tekoja hyviksi, tai ainakin hyväksytyiksi. Joskus painamme villaisella myös toisen ihmisen vääriä tekoja, jos niistä on itsellemme jotain hyötyä. Ja joskus emme huomaa omaa tai toisen pahuutta ollenkaan.

Kun ihmisen omatunto alkaa kolkuttaa, hän voi luonnostaan heittäytyä välinpitämättömäksi tai ottaa kaikki voimansa käyttöön itsensä parantelemiseen ja pahuuden pois selittämiseen. Uushenkisyydessä puhutaan itsensä ”healaamisesta” eli parantamisesta, jonka päämääränä on päästä henkisten harjoitusten ja omien ajatusten voimalla korkeammalle tasolle, kohti täydellisyyttä. Tämä osoittautuu kuitenkin ennen pitkää mahdottomaksi yritykseksi, jossa joudutaan pettymään siihen, että itsensä parantelu jää aina vajavaiseksi.

Unohdus on myös yksi keino yrittää päästä omasta pahuudesta eroon: väärät ajatukset, muistot vahingollisista teoista ja mieltä hallitseva kateus tai kostonhalu painetaan syvimpiin mielen sopukoihin, jossa niiden toivotaan unohtuvan. Jotkut asiat ehkä unohtuvatkin, mutta useimmiten ikävät asiat pulpahtavat yhä uudestaan muistiin ja aiheuttavat kiusallisen tunteen: olen syyllinen.

Kun ihminen kohtaa elävän Jumalan, hän kohtaa jotain valtavan paljon itseään suurempaa, pyhempää ja vahvempaa. Jumalan edessä ihmisen väärät ajatusrakennelmat ja pahat teot tulevat valoon ja hän huomaakin olevansa oikeasti ja syvästi paha. Toisin sanoen hän kokee olevansa syntinen. Silloin synnit alkavat hävettää, jopa kauhistuttaa, ja Jumalan tuomio pelottaa.

Tuossa hetkessä ei kannata lähteä takaisin oman itsensä parantelun tielle tai painaa syyllisyyden tunnetta piiloon, vaan muistuttaa itselleen, että Raamatun Jumala on aina, tuossakin tilanteessa, rakkaus (1. Joh. 4:8). Syntinen saa aina turvautua Jeesukseen ja hänen rakkautta täynnä olevaan sovitustyöhönsä. Se riittää Jumalalle. Ja silloin tuomion sijaan tuleekin vapautus ja sanat: ”En tuomitse (sinua). Mene, äläkä enää tee syntiä.” (Joh. 8:11) Koska emme kuitenkaan pysty elämään täysin synnitöntä elämää, tämä kohtaaminen ja vapautus voi toistua vaikka joka päivä. Kerta toisensa ja synti toisensa jälkeen Jeesuksen sovitustyö riittää. ”Kristitty” ei tarkoitakaan täydellistä ihmistä, vaan ihmistä, jonka Kristus on ostanut omakseen. Hän on maksanut ristillä syntiemme hinnan: ne on kaikki täysin ja täydellisesti sovitettu.

”Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.”
1. Joh. 1:8–9

Lyhyesti

Syvemmälle

Yksin tai yhdessä pohdittavaksi

Podcast