12. Kärsimys
”Silloin Herra Jumala sanoi naiselle: ”Mitä oletkaan tehnyt!” Nainen vastasi: ”Käärme minut petti, ja minä söin.”
Herra Jumala sanoi käärmeelle: – ”Koska tämän teit, olet kirottu. Toisin kuin muut eläimet, karja ja pedot, sinun on madeltava vatsallasi ja syötävä maan tomua niin kauan kuin elät. Ja minä panen vihan sinun ja naisen välille ja sinun sukusi ja hänen sukunsa välille:* ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi, ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän.”
(*Sananmukaisesti: sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille.)
Naiselle hän sanoi: – ”Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi. Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan.”
Ja miehelle hän sanoi: – ”Koska teit niin kuin vaimosi sanoi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä, niin olkoon maa sinun takiasi kirottu. Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi niin kauan kuin elät. Maa kasvaa sinulle orjantappuraa ja ohdaketta, mutta sen kasveista joudut ottamaan ravintosi. Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat.”
1. Moos. 3:13–19
Syntiinlankeemus muutti ihmisen elämän täysin. Jumala oli luonut ihmisen paratiisiin tekemään työtä, mutta vasta nyt työstä tuli voimia vievää ja vaikeaa. Jo paratiisissa ihminen oli luotu lisääntymään, mutta vasta nyt alkoivat raskausajan vaivat ja synnytyksen kivut. Suurin ero Jumalan alkuperäiseen suunnitelmaan oli se, että ihmisestä tuli nyt kuolevainen. Kärsimys ja kuolema tulivat ihmisen osaksi – eikä hän voinut syyttää siitä kuin itseään. Paholainen oli toki houkutellut ihmisen syntiin, mutta ihmisellä oli vapaus olla tottelematta häntä.
Ihmisen syntisyys ja halu olla uskomatta Jumalan sanaa ja käskyjä on edelleenkin kärsimyksen syy. Omat tai toisten väärät teot ja valinnat vaikuttavat itseemme, läheisiimme, yhteisöihimme ja lopulta koko maailmaan. Usein kysytään, että jos Jumala elää ja rakastaa ihmistä, miksi hän sallii kärsimyksen. Miksi Jumala ei vain lopeta sairauksia, väkivaltaa ja sotia?
Elämme Jumalan tahdosta luopuneessa maailmassa, syntiinlankeemuksen suorassa jatkumossa. Jokainen ihminen lankeaa kiusauksiin samalla tavalla kuin ensimmäiset ihmiset. Haluamme olla Jumalan kaltaisia ja päästä hänen tasolleen ja jopa hänen yläpuolelleen omin voimin. Omaan jumalallisuuteen uskominen, Raamatun sanan vähättely ja esimerkiksi ”universumin” tuominen Jumalan tilalle toistaa samaa syntiä, johon Aadam ja Eeva lankesivat. Paholainen sai heidät epäilemään Jumalan auktoriteettia ja rakkautta kysymällä: ”Onko Jumala todella sanonut?”. Sama epäilys Jumalan sanaa kohtaan valtaa meidänkin mielemme, joudumme synnin takia eroon Jumalasta, ja sen seurauksena olemme väistämättä osallisia myös kärsimyksistä.
Silti Jumala elää ja on edelleen rakkaus. Hän ei ole hylännyt luomaansa maailmaa, vaikka se on täynnä syntiä, ja vaikka ”kaikki ovat luopuneet hänestä – kelvottomia kaikki tyynni! Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei yhtäkään! (Ps. 14:3)” Jumala lähetti Jeesuksen maailmaan sovittamaan ihmiskunnan synnit, jotta hän voisi pelastaa jokaisen, joka ottaa pelastuksen vastaan (1. Joh. 4:9–10).
Vasta Jumalan luona taivaassa kärsimyskin lopulta lakkaa. Mutta jo täällä maan päällä, monenlaisen synnin keskellä eläessämme, meillä on uskon kautta mahdollisuus kokea jotain siitä, mikä tulee kerran taivaassa täydelliseksi. Jeesus on jo täällä kanssamme jokaisessa kärsimyksessä, joka meitä kohtaa, ja kerran taivaassa saamme olla hänen kanssaan ikuisesti. Hän on kantanut kaikki kipummekin ristille (Jes. 53:4), joten hän tuntee ne henkilökohtaisesti. Hän voi auttaa meitä näkemään kärsimyksissämme tarkoituksen ja joskus hän johdattaa meitä myös niistä pois. Kärsimyksemme keskellä saamme joka tapauksessa olla lähellä Jeesusta ja tietää, että ”koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan” (Hepr. 2:18).
”Varo, älä taivu vääryyden tielle, vaikka se ehkä houkuttaakin enemmän kuin kärsimys.”
Job 36:21
”Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen.”
Room. 5:3–5