Miksi maailmassa on syntiä, kärsimystä ja pahuutta, ja miksi persoonallinen paha vetää puoleensa?
Jumala loi ihmisen ja asetti hänet asumaan täydelliseen, synnittömään paratiisiin. Jo ennen ihmistä luoduista enkeleistä osa oli kuitenkin ylpistynyt, langennut ja joutunut eroon Jumalasta. Näiden pimeyden enkeleiden eli pahojen henkien johtaja, Paholainen, tuli paratiisiin houkuttelemaan ihmistä tottelemattomuuteen ja ylpeyteen Jumalan sanaa kohtaan. Ihminen uskoi Paholaisen valheita ja houkutuksia ja lankesi syntiin. Ihminen karkotettiin paratiisista, koska Jumalan lähellä ei voi olla mitään epäpuhdasta ja syntistä. Tämän jälkeen ihmisen elämä ja työn tekeminen alkoi sisältää myös kärsimystä ja hänestä tuli kuolevainen.
Läpi Raamatun näemme ihmiskunnan toimivan Jumalan tahdon vastaisesti sukupolvi toisensa jälkeen. Edelleenkin Paholainen eli Saatana sokaisee ihmisen mielen, jotta tämä luottaisi itseensä ja omiin voimiinsa eikä Jumalan voimaan ja rakkauteen. Paholaisen ja pahojen henkien tavoite on saada ihminen kieltämään Raamatun ilmoitus kolmiyhteisestä Jumalasta: Luojan kaikkivaltius, Jeesuksen sovitustyön merkitys ja Pyhän Hengen työ uskon antajana ja kasvattajana. Jumala ei ole kuitenkaan jättänyt omiaan selviämään yksin taistelussa pahuutta vastaan. Hän taistelee kanssamme ja puolestamme, ja hänen ominaan saamme olla voittajan puolella ja täydellisessä turvassa.
11. Syntiinlankeemuksen seuraukset
12. Kärsimys
13. Kaunis pahuus
14. Pahat henget