13. Kaunis pahuus

”Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.”
Joh. 8:44

”…tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi. Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina.”
2. Kor. 11:14–15

”Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita.”
Matt. 7:15–16

Raamatun Jumala on täydellinen ja hyvä. Hän on kaikkivaltias, eikä kukaan tai mikään ole hänen yläpuolellaan. Jumala loi ihmisen ja muun luomakunnan lisäksi enkeleitä palvelijoikseen. Raamatussa kerrotaan, että yksi enkeleistä lankesi ylpeyteen ja joutui lähtemään pois Jumalan luota. (Hes. 28:12–19, Jes. 14:12–15) Hän veti myös muita enkeleitä mukanaan (Juud. 1:6) Tästä enkelistä, jota Raamatussa kutsutaan Paholaiseksi, Saatanaksi tai Luciferiksi (suom. Kointähti), ei ole kuitenkaan koskaan tullut Jumalan vertaista. Niin sanottu dualistinen maailmankuva, jossa on kaksi yhtä vahvaa voimaa, hyvä ja paha, ei ole kristinuskoa ja Jumalan todellisuutta. Kaikkivaltias Jumala on aina Paholaista voimakkaampi.

Syntiin langenneessa maailmassa Paholaisella on kuitenkin lupa kiusata ja koetella ihmisiä (esim. Job 1:6–12). Usein hän verhoaa itsensä kauniiksi ja miellyttäväksi niin, ettei hänen todellista olemustaan heti huomaa. Hyvää oloa, menestystä ja onnellisuuden tunnetta tarjoavat kiusaukset ovatkin paljon houkuttelevampia kuin jokin sellainen, mikä heti alkuunsa näyttää pahalta ja vaaralliselta. Siksi onkin tärkeää tietää, mitä Paholaisen juonista kerrotaan Raamatussa.

Paholainen osaa esiintyä valon enkelinä monin tavoin:

  • Joskus hän vetoaa ihmisen hyvinvointiin. Esimerkiksi joogan tai mindfullnessin kerrotaan auttavan kehoa ja mieltä rauhoittumaan – ja niin ne voivat tehdäkin – mutta on tärkeää tietää, että niiden tausta on selkeästi hindulaisissa ja buddhalaisissa opeissa ja jumalissa, eli epäjumalien palvelemisessa (5. Moos. 13:2–5), mikä vie ihmisen pois elävän Jumalan luota.
  • Paholainen voi tarjota myös parantumista. Erilaisten energiahoitojen, esim. reiki-hoidon luvataan auttavan fyysisissä vaivoissa, mutta vaikka ne niin tekisivätkin, niissä käytetty energia ei tule Jumalalta, vaan pahoista henkivalloista, ja on siksi ihmiselle vahingollista. Kun Jeesus paransi ihmisiä Jumalan voimalla, hän usein julisti myös ihmisen synnit anteeksiannetuiksi. Hän osoitti parantamisihmeiden kautta hallitsevansa luomakuntaa, mutta sitäkin tärkeämpi oli hänen sovitustyönsä, joka mahdollisti ihmiselle syntien anteeksisaamisen ja pelastuksen. Fyysisesti sairasta Jeesuksen sovitustyöhön uskovaa ihmistä odottaa kuoleman jälkeen taivas, jossa ei ole enää mitään kipuja eikä sairauksia. Silloin tulevat todeksi nämä Raamatun sanat: ”Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni. Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella.” (Ps. 103:3–4)
  • Joskus Paholainen vetoaa ihmisen haluun saada enemmän voimaa. Esimerkiksi kristallikivet ja ns. voimaeläimet (tai jopa mielikuvituseläimet, kuten yksisarviset) eivät luotuina voi välittää Luojan voimaa ja viisautta, ja niiden palvominen on Raamatussa yksiselitteisesti kielletty (5. Moos. 4:15–19).
  • Joskus Paholainen tarjoaa ihmisen kaipaamaa salaista tietoa. Ennustajat, shamaanit, noidat ja meediot haluavat auttaa ihmisiä, mutta koska heidän toimintansa on täysin Raamatun vastaista, se ei vie lähemmäs Jumalaa vaan lähemmäs Paholaista. Kaikki noituus onkin Raamatussa ankarasti kielletty (5. Moos. 18:10–11) eikä kuolleita saa kutsua puhumaan eläville – eivätkä he voi sitä edes tehdä (Luuk. 16:19–31). Kaikenlaiset yhteydenotot henkimaailmaan ovat aina tuhoisia.
  • Paholaisen toiminta voi myös verhoutua kristinuskosta tuttuihin asioihin. Enkelihoidot ja -terapiat kuulostavat kristillisiltä, mutta ovatkin tarkemmin katsottuna enkeleiden palvomista, mikä on Raamatun mukaan vahingollista ja väärin (Kol. 2:18–19). Jumalan enkelit eivät myöskään koskaan ole ihmisen käskyvallassa, vaan ne toimivat ainoastaan Jumalan aloitteesta.

Kaikelle tällaiselle henkiselle ja hengelliselle toiminnalle voi asettaa nämä kaksi kysymystä: Tuottaako tämä kunniaa Jeesukselle vai jollekin toiselle/muulle, ehkä ihmiselle itselleen? Entä onko se Raamatun sanan mukaista? Jos Jeesus ei saa toiminnassa kunniaa eikä sitä voi perustella Raamatun sanalla – tai se on jopa siellä kielletty – se ei ole kristillistä, vaan sen voima tulee Jumalan vastustajasta, Paholaisesta.

”Pitäkää varanne, ettei kukaan houkuttele teitä harhaan tyhjillä ja pettävillä viisauden opeilla, jotka nojautuvat ihmisten perinnäisiin käsityksiin ja maailman alkuvoimiin eivätkä Kristukseen. Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi.”
Kol. 2:8–9

Lyhyesti

Syvemmälle

Yksin tai yhdessä pohdittavaksi

Podcast