17. Uskossa eläminen

”Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa.”
Room. 14:17

”Hän (Herra) on vastannut minulle: ’Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.’ Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas.”
2. Kor. 12:9–10

Kristitty on Kristuksen oma, joka elää Jumalan armon ja Pyhän Hengen voiman varassa. Kristittynä elämiseen sisältyy kolmiyhteiseen Jumalaan uskominen, hänen auktoriteettinsa myöntäminen omassa elämässä, Raamatun sanan lukeminen ja kunnioitus, rukoileminen, omien syntien anteeksipyytäminen ja niiden anteeksisaaminen Jeesuksen sovitustyön perusteella, Jumalan johdatuksen pyytäminen ja muiden ihmisten palveleminen Jeesuksen antaman esimerkin mukaan. Kristityn elämässä ei siis ole kyse siitä, että yritetään tulla paremmaksi tai nousta jollain tavalla Jumalan tasolle, ikään kuin itsekin jumalaksi. Kristittynä elämisen perustana ovat Jumalan teot: hänen johdatuksensa, voimansa ja rakkautensa, joihin saa luottaa oman epätäydellisyyden ja heikkoudenkin keskellä. Niiden varassa usko voi kasvaa ja niiden myötä vahvistuu myös kristityn uskallus ja voima tehdä hyvää ja palvella muita.

Jos elämä on ennen kristityksi/uskoon tuloa sisältynyt epäjumalanpalvontaa tai jotain muuta Raamatussa selkeästi kiellettyä itseä tai toisia vahingoittavaa toimintaa, uskoontulon jälkeen nämä asiat näyttäytyvät synneiksi, jotka saa Jumalalta täydellisesti anteeksi, mutta joista pitää myös selkeästi sanoutua irti. Uushenkisestä taustasta uskoon tulleet luopuvat aiempiin uskomuksiin liittyvistä kirjoista ja esineistä, esim. tarot-korteista, amuleteista ja kristalleista. Taakse pitää jättää myös Raamatun opetuksen vastainen toiminta, kuten meedioistunnot ja energiahoidot. Pyhä Henki tekee työtään kristityn sydämessä niin, että Jumalan tahdon mukaiset asiat alkavat saada yhä enemmän sijaa elämässä. ”Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa.” (Fil. 2:13)

Mutta vaikka tulisi kristityksi/uskoon sellaisesta taustasta, jossa vierailla uskonnoilla, rikollisella toiminnalla, päihteillä tai muulla vastaavalla ei ole ollut sijaa, uskoontulo on silloinkin täyskäännös pimeydestä valoon. Vaikka ulkoinen elämä ei kokisi suuria muutoksia, Jeesuksen kohtaamisen ja hänen seuraansa lähtemisen jälkeen sydämessä alkaa suuri muutos. Pyhä Henki alkaa avata Raamatun sanaa ja opettaa luottamaan Jeesukseen. Vähitellen oma syntisyyskin alkaa aueta ja sen kautta Jeesuksen sovitustyö myös omalla kohdalla kirkastua.

Pyhä Henki antaa kristitylle halun rukoilla ja lukea Raamattua, toimia Jumalan ohjeiden mukaan ja etsiä muiden kristittyjen seuraa. Elävä usko uudistaa aina myös kristityn ulkoista elämää, kuten Jeesuksen viinileilivertaus kertoo: ”Ei kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin. Silloinhan uusi viini rikkoo leilit, viini valuu maahan ja leilit ovat pilalla. Ei, uusi viini on laskettava uusiin leileihin.” (Luuk. 5:37–38)

Raamatussa sanotaan, että ”Hänen (Jeesuksen) verensä puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa” (Hepr. 9:14). Jumala on tehnyt kanssamme ”hyvän omantunnon liiton” (1. Piet. 3:16) ja hyvä omatunto onkin tärkeä voimavara kristityn elämässä. Kristitty, jolla on avoin ja rehellinen suhde Jumalan kanssa, voi antaa aikaansa ja energiaansa myös muiden palvelemiseen. Seurakunta tai yhteisö, jossa saa opetusta, mutta jossa voi myös kokea uskonyhteyttä ja palvella lahjoillaan, on tärkeä paikka kristittynä kasvamisen kannalta. Seurakuntayhteys antaa voimaa ja mahdollisuuksia kertoa evankeliumia myös muille. Myös pienryhmä, esimerkiksi raamatturyhmä, voi toimia omana yhteisönä ja kasvun paikkana. Toisten puolesta rukoileminen on myös tärkeä palvelustehtävä.

Joskus kristitty tai kristillinen seurakunta voi joutua kiusaamisen tai vainon kohteeksi. Silloin uskovien yhteys ja Raamatun lupauksiin turvautuminen muodostuvat erityisen tärkeiksi. Pyhä Henki antaa voimaa ja rohkaisee syyttömästi vainottuja. ”Rakkaat ystävät, älkää oudoksuko sitä tulta ja hehkua, jossa teitä koetellaan, ikään kuin teille tapahtuisi jotain outoa. — Kun teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, te olette autuaat, sillä teidän yllänne on kirkkauden Henki, Jumalan Henki. Kenenkään teistä ei tule kärsiä murhamiehenä tai varkaana tai pahantekijänä tai toisten petkuttajana. Mutta sen, joka kärsii kristittynä, ei pidä hävetä, vaan hän kirkastakoon kristityn nimellä Jumalaa”, kirjoitti Pietari oman aikansa vainotuille kristityille. (1. Piet. 4:12, 14–16)

Kristityn elämän perustana on kaikkien vaikeuksienkin keskellä luottamus Jumalan rakkauteen, joka mahdollistaa jopa vihamiehien rakastamisen. Jeesus kehotti: ”Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää ja lainatkaa, vaikka ette uskoisikaan saavanne takaisin. – Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.” (Luuk. 6:35–36) ja ”Rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia” (Matt. 5:44–45). Nämä mahdottomalta tuntuvat käskyt Jeesus täytti itse, ja vain hän voi antaa kristitylle voiman toimia samoin. Kaikkien vaikeuksien keskelläkin ”Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa” (Fil. 4:7).

”Mutta kun nyt olette päässeet vapaiksi synnistä ja tulleet Jumalan palvelijoiksi, te korjaatte satona pyhityksen ja saatte lopuksi ikuisen elämän. Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa meidän Herrassamme.”
Room. 6:22–23

”Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta. — Koetelkaa kaikki ja pitäkää se mikä on hyvää. Pysykää erossa kaikesta pahasta. — Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen ja pitää lupauksensa.”
1. Tess. 5:16–18, 21–22, 24

Lyhyesti

Syvemmälle

Yksin tai yhdessä pohdittavaksi